Koirien vaikutus mielenterveyteen ja hyvinvointiin
Article
Koronarajoitukset ovat vuoden mittaan vaikeuttaneet selviytymistä työstä, perhe-elämästä ja muista vastuista johtuvasta stressistä ja ahdistuksesta. Arkielämän rasitukset voivat tuntua raskailta ja kuormittavilta. Tutkimus on kuitenkin osoittanut, että lemmikkieläimillä voi olla positiivinen vaikutus omistajansa mielenterveyteen ja hyvinvointiin näinä haastavina aikoina ja myös niiden jälkeen.
Koiran ja ihmisen lyhyt historia
Koirilla ja ihmisillä on aina ollut läheinen yhteys – olemmehan kehittyneet pitkään rinta rinnan. Kun ihmiset olivat vielä metsästäjä-keräilijöitä, osa susista toi todennäköisesti pentueensa ihmisten lähettyville ruoantähteiden toivossa.
Eläimet ovat olleet keskeisellä sijalla ihmisten elämässä jo tuhansia vuosia. Villieläimet ja myöhemmin tuotantoeläimet ovat olleet ihmiskunnan alkuajoista lähtien tärkeitä ravinnon ja muiden materiaalien lähteitä, kulkuvälineitä sekä osa kulttuurisia ja uskonnollisia menoja.
Koiran ja ihmisen suhde on kehittynyt noista ajoista, ja lemmikkikoirat ovat yleistyneet monissa maissa.
Miksi koirat ovat ihmisten ihannekumppaneita?
Koiranpennut ovat nykyisin tekemisissä ihmisten kanssa heti synnyttyään, joten ne ovat tottuneet meihin ja viihtyvät seurassamme. Koiran ja omistajan välille muodostuu läheinen suhde jo siksikin, että vietämme paljon aikaa toistemme seurassa.
Toisen elävän olennon tarpeista huolehtiminen voi tuoda sisältöä jokapäiväiseen elämään, erityisesti niille lemmikkien omistajille, jotka asuvat yksin koronaviruspandemian aikana. Koirat pystyvät myös tulkitsemaan omistajiensa antamia signaaleja ja erottamaan, jos jokin on vialla. Usein ne sovittavat oman käytöksensä omistajansa käytökseen, ja näin ne voivat tietyissä tilanteissa auttaa lievittämään stressiä.
Koirat ymmärtävät usein aikomuksemme, asenteemme, eleemme, ilmeemme ja todennäköisesti myös tunteemme, koska niillä on pitkä yhteinen historia ihmisten kanssa.
Onko koirasta apua ahdistukseen?
Pandemian ja rajoitustoimien aikana koiran omistamisesta saatu sosiaalinen hyöty voi vaikuttaa positiivisesti koko perheeseen. Yksin eläville koirat ovat erityisen tärkeitä, koska ne tarjoavat seuraa ja lievittävät yksinäisyyden tunnetta.
Läheinen kontakti lemmikin kanssa voi helpottaa monen omistajan oloa. Koiran lämpö, sen silittäminen ja sen tuleminen lähelle lievittävät stressiä ja tyynnyttävät tunne-elämää, varsinkin näinä haastavina aikoina. Voi olla myös rauhoittavaa tietää, että koira on aina seuranasi vuorokaudenajasta riippumatta.
Mitä muuta hyötyä koirista on mielenterveydelle ja hyvinvoinnille?
Koirien kesyttämisen aikoihin valittiin ensisijaisesti yksilöitä, joilla oli pentumaisia piirteitä, sillä ne laukaisevat ihmisissä tiettyjä kiintymistä edistäviä signaaleja. Tällaisilla koirilla on usein suurempi pää ja isommat silmät muuhun kehoon verrattuna, ja ne pystyvät katsomaan ihmistä silmiin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kyky vastata katseeseen voi lisätä oksitosiinin erittymistä sekä ihmisellä että lemmikillä. Oksitosiini aiheuttaa elimistössä fysiologisia reaktioita. Se muun muassa laskee sykettä ja voi tuottaa positiivisia tuntemuksia.
Vuonna 1980 eräs uraauurtava tutkimus osoitti, että lemmikin omistamisella oli merkittävä positiivinen yhteys siihen, oliko potilas elossa vielä vuoden kuluttua sairaalajaksosta tiettyjen sydänsairauksien yhteydessä.
Säännölliset kävelylenkit koiran kanssa
Jos ulkona liikkumista ei ole rajoitettu, koiran päivittäinen ulkoiluttaminen tarjoaa mahdollisuuden raittiiseen ilmaan, liikuntaan ja keskusteluihin muiden koiranulkoiluttajien kanssa – toki turvavälit huomioiden. Tämä voi auttaa lievittämään rajoitustoimista aiheutuvaa stressiä ja ahdistusta ja koirakin pääsee purkamaan ylimääräistä energiaansa.
Kaikki koirat tarvitsevat päivittäin liikuntaa ja mahdollisuuksia tutkia ympäristöään. Eläinsuojelulain mukaan täysikasvuisia koiria tulisi ulkoiluttaa riittävän usein päivän aikana ja erityisesti kiinnittää huomiota niiden liikunnantarpeen tyydyttämiseen, Suomen Kennelliitto suosittaa vähintään kolmea päivittäistä ulkoilukertaa. Säännöllisillä kävelylenkeillä pääsee myös hetkeksi pois neljän seinän sisältä, jossa useimmat joutuvat koronapandemian vuoksi viettämään enemmän aikaa kuin tavallisesti.
Koiran omistaminen tuo mukanaan vastuun
Koiran hankkiminen tarkoittaa suurta vastuuta ja monille myös mittavaa taloudellista sitoutumista. Koiran hoitoon ja sen tarpeista huolehtimiseen voi kulua päivittäin useita tunteja. Vastuu voi kuitenkin edistää mielenterveyttä ja hyvinvointia, koska koiran omistaja on väistämättä tekemisissä muiden ihmisten, kuten trimmaajan, eläinlääkärien ja muiden koiranulkoiluttajien kanssa. Tämä voi auttaa torjumaan yksinäisyyttä.
Lemmikin omistamiseen liittyvät velvollisuudet tuovat myös päivään rytmiä ja järjestystä. Nykyisinä haastavina aikoina arkiset rutiinit, kuten työssäkäynti ja seuraelämä, ovat muuttuneet ja joissakin tapauksissa jääneet pois kokonaan. Niinpä koirasta huolehtiminen voi tuoda päivään järjestystä ja merkitystä, minkä monet kokevat rauhoittavaksi.
Mielenterveyden ylläpitämiseen ei ole mitään kikkakolmosia, mutta ahdistuksen lievittämisen suhteen vaikuttaa tosiaankin siltä, että karvaiset kaverimme voivat helpottaa oloamme merkittävästi, erityisesti näinä haastavina ja vaikeina aikoina.
Jaa sivu