Sacred Birman kitten and mother sitting together

Kissanpennun kasvu ja kehitys viikoittain

Kissanpennun täysikasvuiseksi kasvamisen ymmärtäminen takaa, että se saa ravitsemuksellisesti tasapainoista ruokaa jokaisessa kehitysvaiheessaan.

Syntymä

Kissanpentujen tulee hakeutua, tai tarvittaessa ne tulee ohjata nisälle heti syntymänsä jälkeen. Pennut saavat emoltaan ensimmäisten tuntien ja päivien aikana tärkeitä ravintoaineita, jotka tukevat niiden tervettä kehitystä.

Mother cat with baby kittens
Syntymä

Ravitsemus

Kun kissanpennut syntyvät, niiden pitäisi ryömiä luonnostaan emoaan kohti ja alkaa imeä maitoa. Näin toimiessaan ne saavat emoltaan ternimaitoa, joka sisältää runsaasti vasta-aineita ja parantaa immuunijärjestelmää.

Syntymä

Terveys

Vastasyntyneet kissanpennut kohtaavat syntyessään riskejä: ne saattavat kärsiä hapen puutteesta eripituisia aikoja istukan ennenaikaisen irtoamisen vuoksi, ja ne joutuvat heti kohdusta tultuaan kosketuksiin ympärillä olevien bakteerien ja virusten kanssa. Kasvattajan on huolehdittava hygieniasta huolellisesti ja varmistettava, että pentulaatikko on valmisteltu asianmukaisesti, sekä valvottava kissanpentujen syntymää, jotta mahdollisten häiriöiden vaikutus vastasyntyneiden pentujen terveyteen olisi mahdollisimman vähäinen.

Newborn kittens lying down together
Syntymä

Käytös

Vaikka kissanpentujen korvat ja silmät eivät toimi niiden syntyessä, niillä esiintyy erilaisia refleksikäytösmalleja tässä varhaisessa vaiheessa. Kissanpentu voi liikkua ympäristössään haju- ja kosketusaistiensa avustuksella. Ne voivat pysytellä lämpimänä käpertymällä emonsa kylkeen ja saada ravintoa imemällä.

Syntymä

Kehitys

Kissanpentujen painon tulisi olla niiden syntyessä noin 2–3 % emon painosta. Ensimmäisinä päivinä paino nousee päivittäin noin 10 % syntymäpainosta. Urokset ovat usein painavampia ja kasvavat nopeammin. Kissanpennut syntyvät sokeina ja kuuroina. Ne etsivät emonsa saadakseen suojaa ja ravintoa.

Mother cat and young kittens sitting together
Syntymä

Ympäristö

Vastasyntyneet kissanpennut pitää antaa olla emojensa seurassa koko ajan, jotta ne pysyvät lämpiminä, puhtaina ja ruokittuina. Niiden laatikon lämpötilan olisi hyvä olla noin 22 °C, jotta hypotermian riski on mahdollisimman alhainen, ja ihannetilanteessa ilmankosteuden tulisi olla 65–70 %.

Vastasyntynyt

Vastasyntyneet kissanpennut pysyttelevät emonsa ja pentueen muiden jäsenten läheisyydessä turvassa ja lämpimässä. Niiden kaikki aika menee nukkumiseen ja syömiseen.

Newborn kittens being held in breeders hands
0–3 viikkoa

Terveys

Elämän ensimmäisinä päivinä vastuullisen kasvattajan pitäisi viedä kissanpennut eläinlääkärin tarkastettaviksi. Eläinlääkäri tarkastaa pennut mahdollisten syntymävikojen tai ongelmien varalta. Vastasyntyneen pennun erottaminen emosta ja pentuesisaruksista voi johtaa huonoon fyysiseen ja henkiseen kehitykseen sekä aggressiivisuusongelmiin. Madotus on tehtävä kuukausittain ensimmäisten kuuden kuukauden aikana.

0–3 viikkoa

Ravitsemus

Tässä vaiheessa kissanpentu turvaa vielä voimakkaasti emonsa maitoon immuunijärjestelmänsä tukena ja kehitykseen tarvittavien tärkeiden proteiinien saannissa. Neljän ensimmäisen viikon aikana kissanpentu voi alkaa juoda vettä, joten lähettyvillä on oltava matala vesikuppi.

Newborn kittens lying together on a blanket
0–3 viikkoa

Käytös

Tässä vaiheessa kissanpennut nukkuvat suuren osan päivästä – noin 90 % ajasta muutamana ensimmäisenä viikkona. Liike rajoittuu ryömimiseen emon luokse lämmön ja maidon perässä. Kehrääminen ja muut äänet ovat ilmeisiä.

British shorthair kittens sitting together
0–3 viikkoa

Kehitys

Noin viiden päivän ikäisenä pennut alkavat avata silmänsä. Niiden napanuora irtoaa noin viikon kuluttua syntymästä. Tällöin niiden paino alkaa myös nousta 10–30 g päivässä.

0–3 viikkoa

Ympäristö

Ensimmäisinä viikkoina tärkeintä on puhdas, rauhallinen ja lämmin ympäristö. Uni ja ruoka-ajat voivat keskeytyä, jos ympärillä on liikaa hälinää tai muita häiriötekijöitä. Kissanpennun ruumiinlämmön pitäminen yli 34 °C:ssa on elintärkeää. Jos kissanpennun ruumiinlämpö laskee alle 34 °C:n, sen ruoansulatus ei enää kykene sulattamaan maitoa tehokkaasti, ja jos sen ruumiinlämpö laskee alle 32 °C:een, pentu kadottaa imemisrefleksinsä eikä pysty enää syömään normaalisti.

Vieroitus

Kissanpennun fyysinen kehitys nopeutuu ja vieroitus alkaa. Tämä on erittäin tärkeä vaihe emolta ja sisaruksilta oppimisessa.

Young kitten eating out of a stainless steel feeding bowl
4–8 viikkoa

Ravitsemus

Kun kissanpennun maitohampaat kehittyvät, myös vieroitusprosessi alkaa. Kissanpennut alkavat osoittaa kiinnostusta äitinsä kiinteään ruokaan, ja ne voivat vähitellen alkaa siirtyä pois vain maitoa sisältävästä ruokavaliostaan. Niiden kehittymättömän ruoansulatusjärjestelmän vuoksi on tärkeää, että ne saavat helposti sulavaa ruokaa, joka täyttää tämän vaiheen erityiset ravintoa koskevat tarpeet.

4–8 viikkoa

Terveys

Tämän vaiheen aikana esiintyy "immuniteettiaukko". Tänä aikana kissanpentu on alttiimpi taudeille, sillä sen emolta saamat vasta-aineet eivät enää suojaa sitä tarpeeksi, mutta niitä on kuitenkin liikaa, jotta kissanpentu voitaisiin vielä tehokkaasti rokottaa. Uni auttaa vahvistamaan immuunijärjestelmää, joten on tärkeää varmistaa, että kissanpennuilla on lämmin, mukava ja hiljainen paikka, jossa ne voivat nukkua.

Two kittens sleeping together in a cat bed
4–8 viikkoa

Käytös

Kun kissanpentu kasvaa, se alkaa olla enemmän vuorovaikutuksessa muiden pentueen kissojen kanssa ja ne alkavat hoitaa toisiaan. Ne alkavat leikkiä ja kokeilla juoksemista, hyppimistä ja vaanimista. Tässä vaiheessa niiden näköaisti on jo täysin kehittynyt.

4–8 viikkoa

Kehitys

Neljänteen viikkoon mennessä hajuaisti ja kuulo ovat täysin kehittyneet. Kuudenteen ja seitsemänteen viikkoon mennessä pennulle alkaa kehittyä täysikasvuisen unirytmi ja motoriset taidot. Tärkeimmät sosiaaliset taidot kehittyvät vuorovaikutuksessa pentueen muiden jäsenten kanssa, ja pentu oppii tarkkailemalla emonsa käytöstä.

British shorthair kittens lying together indoors
4–8 viikkoa

Ympäristö

Kun kissanpennun liikkuvaisuus ja seikkailunhalu lisääntyvät, on tärkeää tehdä ympäristöstä turvallinen pennulle. Tämä on myös keskeinen oppimisvaihe, joten kissanpennulla on oltava leluja ja muuta stimulaatiota. Säännöllinen käsittely ja vuorovaikutus eri ihmisten kanssa edistävät myöhäisempää luottamusta.

Nopea kasvu

Pentu alkaa ymmärtää paikkansa maailmassa ja kehittää käyttäytymistä, joka säilyy koko elämän.

Kitten standing on an examination table being given a vaccination by a vet
2–4 kuukautta

Terveys

Noin kahdeksan viikon iässä kissanpentusi on ihanteellisessa iässä saamaan perusrokotukset, ja toissijaiset rokotukset 3–5 viikon kuluttua sen jälkeen. Tämä on tärkeä prosessi, jolla varmistetaan, että jokaisella kissanpennulla on tarvittava suoja täysikasvuista elämää varten. Ota yhteyttä eläinlääkäriin ja varmista rokotusaikataulu.

2–4 kuukautta

Ravitsemus

Kissanpennun ruoansulatus ei ole vielä täysin kehittynyt ja tietyt ravintoaineet eivät vieläkään ole helposti sulatettavissa, joten on tärkeää varmistaa, että kissanpennulla on kehitysvaiheeseensa sopiva ruokavalio. Näin varmistat, että pentu saa tässä elintärkeässä kehitysvaiheessa tarvitsemansa ravintoaineet ja energian.

Three kittens on a white rug
2–4 kuukautta

Käytös

Tämä on vaihe, jossa kissanpennun käytökseen vaikuttavat eniten muut; niin pentueen muut pennut kuin muut lemmikit ja ihmisetkin. Ne alkavat myös ymmärtää paikkansa kodissa ja saattavat alkaa muodostaa dominoivia tai alistuvia käytösmalleja kokemustensa ja koulutuksensa mukaan.

2–4 kuukautta

Kehitys

Tämä on tärkeä vaihe ihmissuhteiden kehittämisessä, joten johdonmukaisuuden varmistaminen ja tuen ja hellyyden osoittaminen on hyvin tärkeää. Tehokas sosiaalistaminen tässä vaiheessa on erittäin tärkeää, jotta kissasta kasvaa hyväkäytöksinen ja tyytyväinen.

Two kittens sitting in a cardboard box
2–4 kuukautta

Ympäristö

Pentuja voidaan alkaa vieroittaa emostaan ja viedä uusiin koteihin aikaisintaan 12 viikon iässä, mutta pennun kannalta myöhäisemmän luovutusiän on todettu vähentävän häiriökäyttäytymistä, siksi suositus nykyään on 14 viikkoa. Kun tuot kotiin kissanpennun, on tärkeää varmistaa, että uusi ympäristö on huolellisesti valmisteltu. Sähköjohdot ja pistorasiat on peitettävä, ikkunat, parvekkeet ja portaat suojattava ja terävät ja pienet esineet siivottava pois.

Jatkuva kasvu

Täysikasvuisuuden lähestyessä kissanpentu saavuttaa vähitellen fyysisen kypsyyden.

4+ kuukautta

Terveys

Tämän vaiheen aikana kissa alkaa merkitä reviiriään virtsallaan ja hieromalla poskiensa rauhasia esineisiin, muihin eläimiin ja ihmisiin. Tämä on merkki siitä, että puberteetti on alkamassa. Etenkin jos taloudessa on muita kissoja, voi nyt olla hyvä ajankohta aloittaa keskustelu eläinlääkärin kanssa mahdollisesta steriloimisesta tai kastroimisesta.

Ginger kitten sitting indoors eating from a food bowl
4+ kuukautta

Ravitsemus

Kun kissanpentu saavuttaa fyysisesti kypsän iän ja alkaa olla täydessä aikuisen painossaan, sen ruokavalio ja annoskoko pitää vaihtaa aikuiselle kissalle sopivaksi. Kissan ravintotasapainoon vaikuttavat sen koko ja aineenvaihduntaan liittyvät seikat (onko se ulkokissa ja/tai leikattu).

Bengal kitten standing indoors on a wooden floor
4+ kuukautta

Käytös

Kun kissa alkaa lähestyä aikuisen kissan ikää, se alkaa tunnustella valta-asemaansa kotona aiempaa enemmän. Tähän sisältyy ihmisten ja muiden lemmikkien aseman haastamista. Omistajana sinun on tärkeää ylläpitää rutiineja ja käytösmalleja sen elämän ensimmäisinä kuukausina varmistaaksesi johdonmukaisuuden ja hallitaksesi stressiä.

4+ kuukautta

Kehitys

Tässä vaiheessa kissanpennulle alkaa kehittyä 30 pysyvää hammasta. Jos sitä ei ole steriloitu, se saavuttaa sukukypsyyden kuuden kuukauden iässä. Tämä merkitsee myös hormonikierron ja pariutumiskäyttäytymisen alkua. Kahdeksan kuukauden kuluttua pentu on saavuttanut 80 prosenttia aikuispainostaan. Rodusta riippuen täysikasvuisuus saavutetaan 12–15 kuukauden ikäisenä.

Bengal kitten climbing a tree
4+ kuukautta

Ympäristö

Kun kissanpennut ovat noin kuuden kuukauden ikäisiä ja kun niiden rokotukset ovat kunnossa, pentuja voi alkaa totuttaa ulkomaailmaan. Vaiheittainen lähestymistapa on paras. Turvallisin tapa ulkoilla on kävelyttäminen valjaissa tai ulkoilu turvallisessa ulkoiluhäkissä. Kissa kannattaa totuttaa vähitelleen hyvinistuviin, päällä pysyviin valjaisiin ja edetä ulkoilussa kissan oman tahdin mukaan.

Täysikasvuiseksi kasvaminen

Täysikasvuisen painon saavuttaessaan kissanpennun paino on 40–50-kertaistunut syntymäpainosta.

Siamese kitten sat next to a feeding bowl indoors
12–18 kuukautta

Täysikasvuiseksi kasvaminen

Kissanpennuista tulee täysikasvuisia noin 12 kuukauden iässä, ja suurien kissarotujen kissoista 15 kuukauden ikäisinä. Kun kissanpennusta tulee täysikasvuinen kissa, on aika vaihtaa sen ruokavalio sellaiseen, joka tukee sen rodun ja elämäntavan ravitsemuksellisia vaatimuksia.

KGSCB1

Räätälöityä ravintoa kissanpennuille

Royal Caninin kissanpennuille tarkoitettu ravinto tukee kasvua ja kehitystä, sillä se sisältää kaikkia ravintoaineita, joita kissanpentu tarvitsee terveytensä ylläpitämiseen ensimmäisen elinvuotensa aikana.

KGSCB2

Löydä oikea ruoka kissallesi

Aikuisille kissoille tarkoitetut ruoat on räätälöity kissasi yksilöllisiin tarpeisiin sen koon, rodun, iän tai elämäntapojen perusteella.